Lomatkin loppuu aina joskus ja sitten olikin edessä paluu Moskovan arkeen. Tällä kertaa päädyin hyppäämään junan kyytiin. Satumaisen onnenkantamoisen johdosta sain ostettua viimeisen paikan junasta. Se kylläkin oli kakkosluokassa tarkoittaen sitä, että seuraksi sain kolme venäläistä naisihmistä. Ihan ok tyyppejä sinänsä: kaksi pohjoismaissa ja Baltiassa matkaillutta teinityttöä ja Suomessa asuva & suomea ymmärtävä keski-ikäinen nainen. Tällä kertaa sain kiivetä koisaamaan yläsängylle. Juna on muuten ihan jees mutta jotenkin saan aina hieman huonosti nukuttua siellä...
Maisemat näyttivät aamun valjetessa ja Moskovan lähestyessä jotenkin kyllä kotoisasti tutuilta ja sumuisen kauniilta. Ajatus suurkaupungin heräämisestä uuteen vilkkaaseen päivään tuntuu jotenkin romanttiselta vaikka eihän Moskova koskaan varsinaisesti "nukukaan". Hyttikaverini olivat jo hyvää vauhtia kaunistautumassa ja valmistautumassa perille tuloon kun itse vasta availin silmiä. Enää en siis ihmettele sitä miten venäläiset naiset voivat näyttää niin hehkeiltä hiostavan junayönkin jäljiltä... Itse en hirmuisesti ajatellut tässä vaiheessa aamua panostaa, sillä olin menossa kotiin ja suihkun kautta töihin. Toisaalta minua ei myöskään oltu odottamassa Leningradskii-asemalla kukkakimpun kanssa. Täällä ihan yleisesti miehet tulevat vaimoja ja tyttöystäviä vastaan kukkien kanssa vaikka matka ei oliskaan ollut ajallisesti kovin pitkä. Minua vastassa oli ainoastaan asemahallin aina yhtä hilpeä Lenin-patsas. Sitten vaan piti ahtautua metroon matkalaukkujen kanssa... suorastaan juhlallista! Asemalaiturilta löytyy kyllä myös aina innokkaita ylihintaisten taksipalveluiden tarjoajia mutta metro on usein nopeampi, varsinkin aamuruuhkassa. Metron sisäänkäynti löytyy muuten aseman edestä, alikulkutunnelista. Sitä ekalla kertaa sai nimittäin vähän etsiä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti