Aeroexpress

Tämä viikonloppu vierähti pikavisiitillä Helsingissä ja aika kului varsin joutuisasti, sen verran toimintaa oli ohjelmassa. Kiitokset erityisesti lauantain pikkujouluseurueelle =) Sunnuntai-iltana oli siis paluu "kotiin". Nykyään osaan aika hyvin optimoida Moskovassa lentokentällä vessassa käymisenkin siten, että siihen ei kulu ylimääräistä aikaa. Selviydyin siis suhteellisen nopeasti passintarkastuksesta ja muusta vaikka jouduimmekin tänään odottelemaan ylimääräiset puoli tuntia koneesta ulospääsyä. 

Vaihtelun vuoksi päätin tänään testata uuden, kesäkuussa avatun Sheremetyevo Express -junayhteyden lentokentän 2-terminaalin ja keskustan välillä. Marshrutka-kyyti ei olisi oikein muutenkaan houkutellut, sillä perjantaina oli lentokentälle mennessä sen verran mielenkiintoista matkaseuraa... viipurilaisia fudisfaneja. No juu... Heillä oli menossa juurikin silloin omien sanojensa mukaan perinteiset venäläistyyliset läksiäismenot eli lähtödrinksu. Tässä tapauksessa se tarkoitti pulloa vodkaa suoraan pullonsuusta nautittuna. No, sehän ei tietysti yhtään olisi haitannut mutta samassa yhteydessä he olivat kovin kiinnostuneita tekemään tuttavuutta minun kanssani. Alle kolmessa minuutissa olin jo saanut mm. kutsun kyläilemään Viipuriin... että näin... Tätä tapausta ennen olisin ollut valmis melkeinpä käsi raamatulla todistamaan sen puolesta, etta marshrutka on aivan viihtyisä ja oivallinen tapa matkustaa. Nyt joudun ehkä tekemään tuohon julistukseen pienen tarkennuksen... 

Aeroexpress-juna lähtee lentokentän edessä olevalta, uutuuttaan hohtavalta asemalta, jonne on noin 10–15 minuutin kävelymatka 2-terminaalista (1-terminaalihan on siis noin 12 kilometriä syrjemmässä). Keltaisten juna-opasteiden sijoittelu terminaalin puolella oli ehkä hieman turhan monimutkaista mutta kyllä se juna-asema silti suhteellisen helposti löytyi. Muistaakseni opasteissa oli tekstit englanniksikin. Asemarakennuksessa sijaitsee muuten myös kauppakeskus, jossa voi hyvin tarvittaessa aloittaa ruplien törsäämisen. 

Junalippu tulee ostaa lippuluukulta ennen laiturille menoa ja se onnistuu vaikkapa näyttämällä yhtä sormea ja sanomalla Moskva. Toki minähän tietysti osasin ostaa lipun lähes natiivilla aksentilla venäjäksi... he hee :-) Hinta on 250 ruplaa eli noin 8 euroa ja siten huomattavasti halvempi kuin vaikkapa taksi. Jotkut lentokentällä päivystävistä taksikuskeista yrittävät pyytää kyydistä keskustaan jopa 5 000 ruplaa, tosin hyvin neuvottelemalla tuhannella ruplalla pitäisi hyvin selvitä siitä. Juna oli hyvin siisti ja tilava. Se on tietysti myös oiva tapa välttää mahdollinen probka (sehän oli siis ruuhka). Puolisen tuntia kestäneellä matkalla oli viihdykkeenä venäläistä disko-henkistä musiikkia. Siihenkin alkaa muuten jo tottua... hyvä meininki siis ;-) Junan pääteasema on Savyolovskaya ja sieltä pääsee kätevasti vaihtamaan metron harmaaseen linjaan. Käytännön vinkkinä sellainen, että vaikka lippu leimattiin junassa ja tarkastettiin ovella sisään astuessa niin se kannattaa ehdottomasti säilyttää junasta poistuttaessakin, sillä juna-aseman porteista ei pääse ulos ilman lippua. Junaaikataulut kaikkiin Aeroexpress-juniin (myos muille Moskovan lentokentille) voi tarkistaa netista.

Mehunteossa

No ni, nyt se alkaa! Nimittäin siis mehunteko, ohjelmassa uuden masiinan testaus. Kävin tänään ostamassa kaikenlaisia hedelmiä, mielenkiintoista nähdä millaisia makuyhdistelmiä saan aikaiseksi. Tänään ei ollut paljon ruokaostoksia ja laiskuuden turmelemana päädyin ostamaan hedelmäni GUM:n gastronomiesta. Se ei liene kaupungin edullisin ruokaostospaikka mutta ei se nyt itseasiassa mikään törky-kalliskaan ollut, ainakaan ihan peruselintarvikkeissa. Sitäpaitsi siellä sai hyvää palvelua ja hedelmät pakattiin kivasti paperipusseihin. Sen lisäksi hedelmät ja vihannekset vaikuttivat tuoreilta. Se on seikka, jota ei suinkaan voi ihan joka putiikin tuotteissa havaita. Tämän takia monet moskovalaiset ostavat usein hedelmänsä erikseen toreilta.

Olin yllättynyt siitä miten vähän yhdestä omenasta esimerkiksi saa mehua. Näitähän pitää pilkkoa ihan urakalla... toisalta lopputulos on kyllä hyvä ja takuuvarmasti terveellinen. Ai ai, ihanaa! Jospa vaikka tuo tuloillaan oleva flunssakin nyt pysyisi poissa... Suosittelen muuten ehdottomasti kokeilemaan kiwi-omenamehua, se on aivan yyber-hyvää!   

Keitolla Soupissa

Tavattiin tänään muutaman venäläisen ystäväni kanssa Soupissa Belarusskayan metroaseman lähellä. Täällä on tullut käytyä jo aikaisemmin, joten koordinaatit olivat ihan hallussa ilman karttojakin. Jees, oon siis jo ihan moskovite =) 

Soupissa piti sitten tietenkin tilata soup eli keittoa ja lisäksi salaattia, tuorepuristettua mehua, teetä ja talvisen fiiliksen kunniaksi punkkua ja hieman lisää punkkua... ilta kului varsin mukavasti ja leppoisasti. Tänään oli taas ilmeisesti yksi pienimuotoinen "joulu", sillä sain taas lahjojakin: kerberan ja mehukoneen. Eräs ystävistäni oli sen verran otettu hänelle aikaisemmin lahjaksi tuomastani hajuvedestä, että oli mennyt ostamaan mulle mehuntekovälineen. Oivallinen lahja sinänsä, sillä tykkään ihan hirmuisesti tuoreesta mehusta mutta aloin kyllä miettiä, että mennäänkö tässä kohtaa näiden lahjojen kanssa jo hieman liiallisuuksiin. No, kenties venäläisen mittapuun mukaan ei...? Onneksi olin sentään viimeinkin muistanut polttaa kuukausia sitten lupaamiani valokuvia ystävilleni CD:lle, joten mullakin oli sitten ikäänkuin jotain "lahjoja" annettavana. Ihana talvisää on muuten muuttunut tänään lumi/räntämyrskyksi... ei hyvä... useampi tunti istuskeltiin Soupissa ja sieltä lähdettäessä lumet olivatkin jo kokonaan hävinneet johonkin. Kerrassaan mystistä! 

Hei täällä on lunta!

Eilen alkoi iltapäivästi tipautella lumihiutaleita ja iltaan mennessä maassa oli jo pieni lumikerros. Aika metkan näköistä! Kävin eilen illalla uimassa höyryävällä Chaika poolin ulkoaltaalla ja oli kyllä ihan jännää, en nimittäin ole kyllä ennen uinut lumisateessa – siis ainakaan kahta metriä pidempää matkaa. Ihan samantien eilinen lumi ei ollut sulanut, sillä tänään aamulla herätessä maisemat näyttivät edelleen valkoisilta. Melkeinpä voisi mennä tekeen kohta snegovikin eli lumiukon tai ainaskin pari enkeliä :-) Onhan tämä kieltämättä kauniin näköistä vaikka en erityisemmin kaupungissa lumesta välitäkään. Hiihtoladuilla ja laskettelumäissä se on tietysti sitten ihan asia erikseen. Kaupungissa lumi ei kuitenkaan pysy valkoisena ja joka paikassa on liukasta... kääk! Täällä esimerkiksi tuo liikenne on ehkä ihan tarpeeksi jännittävää ilman liukkauden tuomaa lisäjännitystäkin. Jotenkin en nimittäin jaksa uskoa, että ihan kaikki vaihtaisivat kuuliaisesti talvirenkaita...

Tänään onkin muuten sitten taas vaihteeksi kotikonttoripäivä, sillä Putin ja Yhtenäinen Venäjä -puolue pitävät puoluekokousta Gostnyi Dvorissa eli meidän toimistorakennuksessa. Iltapäivällä pitää tehdä myös hieman venäjänläksyjä, sillä olen sopinut meneväni viideltä tapaamaan venäjän opettajaani hänen toimistolleen Taganskayan metroaseman lähelle. Sen verran vakavastiotettavaa tämä kielen opiskelu on, että kohta mulla on kokeet kuin kunnon koululaisella konsanaan. Eikun siis hihat heilumaan...   

Elektritska

Sunnuntai-iltana hyppäsimmekin sitten Moskovaan menevaan paikallisjunaan eli elektritskaan. Matka kesti noin kaksi tuntia, sillä matkalla oli useita pysäkkeja. Bussi olisi ollut aikataulun mukaan nopeampi vaihtoehto mutta sunnuntai-iltaisin on tiedossa melko takuuvarma probka eli liikenneruuhka ja siihen juuttuminen voi tarkoittaa useammankin tunnin viivästystä. Tämä juna oli kovine puupenkkeineen ehkä hieman matkustusmukavuudeltaan bussia huonompi vaihtoehto mutta toisaalta varmempi ja ruuhka-ystävällisempi. Lippu ostettiin laiturilla sijaitsevalta lippuluukulta ja Moskovaan asti voimassa oleva versio maksoi 140 ruplaa (n. 4 euroa). Lippu kannattaa tarkistuksen jälkeen säilyttää huolellisesti koko matkan ajan, sillä Moskovan Belarusskaya-asemalla sitä tarvitsee vilauttaa lukijalaitteeseen päästäkseen laiturialueen portista ulos. Matka-ajan voi käyttää monen matkustajan tapaan nukkumiseen mutta elektritskan erikoisuutena ovat myös erilaiset kauppiaat, jotka kiertelevät vaunuissa. Myynnissä oli mm. pientä purtavaa, juotavaa, kukkia, kengänkiillotusainetta ja silmälasinpuhdistuspyyhkeitä. Lisäksi osan matkasta sai nauttia haitari-musisoinnista. Joo-o, tähän matkaan kyllä ehkä tiivistyy monta hauskaa venäläisyyteen liittyvää piirrettä :-)

Lähikaupassa

Kaupunki- ja kirkkokierroksen jälkeen käväistiin muutamassa paikallisessa ruokakaupassa. Olin yllättynyt siitä miten paljon erilaisia pikkukauppoja kerrostaloalueeltakin voi löytyä. Ensimmäisellä vilkaisulla en nimittäin huomannut niitä ollenkaan. Venäläiset ystäväni hankkivat lähikaupasta eväitä ja pientä purtavaa. Itse keskityin enemmän tuotepakkausten salakuvaamiseen, vaikka täällä nämä kuvaussäännöt tai -kiellot eivät ehkä ole ihan yhtä jyrkät kuin Moskovassa... Siitä huolimatta arvioin, etta lupaa tuskin kysymällä heltiää. Kuvauksen suhteen ollaan toisinaan hyvin epäluuloisia ja lupa varmuuden vuoksi jätetään antamatta mahdollisten hankaluuksien välttämiseksi. Toisinaan minua on kameroineni nimittain luultu jonkun viranomaisen edustajaksi. Tosin totuuden nimissä se kuulo on hälventynyt aika nopeasti siinä vaiheessa kun olen avannut suuni ja paljastanyt huikeat venäjänkielentaitoni :-) 

Luzheckin luostari

Luzheckin munkkiluostari sijaitsee Moskva-joen alkupäässä. Syksyinen näkymä joelle luostarin vieressä oli venäläisen ystäväni tulkinnan mukaan hyvin tyypillinen venäläinen maisema. Luonto näyttää hiljaiselta ja valmistautuu talvee. Siellä täällä näkee koristeellisia ja värikkäitä puutaloja... Tämä luostarin sijaintipaikka joen varrella on ollut strateginen valinta. Linnoituksenakin toimineen luostarin vaiheikas historia nimittäin ulottuu monen sadan vuoden taakse. Luostarialueen suurin kirkko toi muodoillaan heti mieleen Kremlin Marian taivaaseenastumisen kirkon. Tämähän ei tietysti ole läheskään yhtä suuri, pramea ja koristeellinen. Kirkon lämminhenkisessä ja hartaassa tunnelmassa oli hyvä käydä hieman lämmittelemässä, sillä tuuli puhalteli ajoittain aikas vilpoisesti... Kynttilät jäivät nyt kylläkin sytyttämättä, sillä kirkossa oli kohta alkamassa messu ja sen alkuvaiheessa eivät kynttilät saa olla sytytettyinä. Siinä olisi ikäänkuin turmeltu yksi messun ohjelmanumero. 

Jos joku muuten ihmettelee tätä meikäläisen "yhtäkkistä kirkko-innostusta" niin se on ehkä yhteydessä siihen, että ortodoksisuus ja siihen liittyvä visuaalisuus on hyvin tärkeä osa venäläistä kulttuuria. Kaikenlaisesta kulttuurista ja erityisesti tällä hetkellä venäläisen kulttuurin erityispiirteistä kiinnostuneena tämä tarjoaa yhden erilaisen näkokulman. Kaikenkaikkiaan on ollut kiinnostava huomata, että uskonto on venäläiselle ehkä paljon luonnollisempi ja läheisempi asia kuin suomalaiselle. Osasyynä tähän on ehkä se, että ortodoksinen usko ja siihen liittyvät tavat ja käytännöt ovat joustavampia kuin luterilaisuudessa. Kirkossa voi esimerkiksi käydä hiljentymässä silloin kun itselle sopii, sillä ovet ovat auki koko päivän. Tietysti on olemassa joitain sääntöjä kuten naisilla hiusten peittäminen huivilla mutta se puolestaan liittyy ehkä enemmän kunnioittavaan käytökseen kuin sinänsä uskontoon. Uskontoon voi myös törmätä ihmisten arjessa yllättävissäkin paikoissa. Monesti esimerkiksi näkee, että autoissa on peruutuspeiliin kiinnitettynä rukousnauha tai muu oman suojelupyhimyksen symboli tai kuva. Täällä sitä ei myöskään niin helposti luokitella heti jyrkästi "uskovaisuudeksi" vaan se on ihan normaali osa elämää.

Taksilla luostariin

Seuraavana tutustumiskohteena oli Luzheckin luostari vähän kauempana keskustasta. Se on toinen kaikkien Moshajsk-turistien suosikkikohteista ja sinnehän piti aivan ehdottomasti siis mennä käymään :-) 

Matkaa näiden kahden kohteen välillä oli sen verran, että päätimme ottaa taksin. Jännää sinänsä, en olekaan aikaisemmin mennyt kirkkoon tai luostariin taksilla. Täällä muuten taksin tilaaminen hoituu hieman erilailla kuin Moskovassa, jossa voi oikeastaan pysäyttää kadun varresta minkä tahansa taksin tai siis tarkemmin sanoen auton ylipäätään. Satasella tai parilla (n. 3–6 euroa) pääsee jo ihan mukavia matkoja keskustassa. Se on varsin näppärää ja edullista, eikä aikaa kulu turhaa kyydin odotteluun. Muutama sääntö näiden "pimeiden taksien" kanssa on kyllä syytä tietää. Hinta pitää aina neuvotella etukäteen ja autossa ei saa olla ennestään muita matkustajia tai voi olla vaarassa joutua ryostetyksi. Epäilyttävän näköiseen autoon tai kyytiin ei kannata lahtea, sillä tarjokkaita kyllä riittää. Kadun varressa kättä heilauttamalla tulee yleensä pysäytettyä useampikin auto. Yksin matkustavien naisten on myös ehkä syytä hieman tarkemmin miettiä minkä auton kyytiin lähtee mutta useamman hengen seurueessa ei ole syytä stressiin. Vanha Lada ei muuten sinänsä ole mikään epäilyttävä ajoneuvo. Itse olen törmännyt moneen mukavaan ja luotettavaan Lada-kuskiin. Tolkuttomassa humalassa toikkaroimalla voi tietysti nostaa helposti riskikerrointaan mutta sehän on kylläkin ihan normaalia kaikissa maailman suurkaupungeissa. Toisaalta Moskovan yössä ei myöskään näe ihmisiä ("laitapuolenkulkijoita" ehkä lukuunottamatta) niin järkyttävissä humalatiloissa kuin vaikkapa Helsingissä tai Suomessa ylipäätään. 

Taksina toimiminen on paikallisille oiva keino tienata nopeasti hieman ylimääräistä. Taksilla matkustettaessa venäjänkielentaidosta ja kaupungin ajoreittien tuntemisesta on kylla aika paljon apua, sillä varsin usein kuskeja joutuu neuvomaan perille. Virallisiakin takseja Moskovasta toki löytää mutta niiden tuloa joutuu odottamaan helpostikin puolisen tuntia ja hinta on aina vähintään tuplasti kalliimpi. Myöskään se, että esimerkiksi yöllä jonkin klubin edustalla sattuu törmäämään taksi-kyltillä varustettuun autoon ei tarkoita, että se olisi juuri sillä hetkellä virallinen tai luotettavampi taksi. Varmaa kuitenkin on, etta se kyyti maksaa "kansantaksia" enemmän. Muutenkin ravintoloiden ja klubien ulkopuolella päivystäviä "takseja" kannattaa ehkä välttää ja mielummin ottaa kyyti kadulta "lennosta".  

Mashajskin pikkukaupungissa tähän kansantaksi-ilmiöön ei oikeastaan törmää. Täällä on taksikeskus, johon soittamalla saa tilattua kyydin. Sekin tietysti vaatii venäjänkielentaitoa ja jonkin verran paikallistuntemusta. Asiaa tietysti edistaa myös se, että taksikeskuksen puhelinnumero on tiedossa... Keskus ilmoittaa myös matkan pituuden mukaan määrittyvän hinnan. Muuten palvelu vastaa Moskovan kyytejä, sillä esimerkiksi auton kunto voi vaihdella melkoisesti.  

Nikolskin katedraali

Moshaijsk ei ehkä ole turistien suosikkikohde mutta ainakin yksi tänne eksyvien turistien must-kohteista on keskustan lähella sijaitseva Nikolskin katedraali. Se on rakennettu kaupungin korkeimmalle kohdalle, josta on hyvä näkyvyys ympäristöön. Tällä paikalla on jo ennen tätä nykyistakin katedraalia sijainnut kirkko, jonka kivijalasta voi vielä nähdä osia lähistollä. Historiaa löytyy siis monen sadan vuoden ajalta. Ortodoksikirkkoon mentäessä pitää naisten peittää pää huivilla ja niinhän mekin sitten teimme. Aika uskottavat babushka-lookit, vai mitä ;-) ? Toinen muistettava juttu on, että ikoneille ei saisi kääntää selkäänsä. Sitä voi olla hieman hankala toteuttaa toisinaan, sillä sisällä ikoneita löytyy lähes joka seinältä... Täällä kirkko on auki varsinaisen jumalanpalveluksen ohella pitkin päivää ja siellä voi pistäytyä melkeinpä kuka ja milloin tahansa. Kirkon eteisessä myydään usein kynttilöitä, kirjoja ja ehka muitakin pienia tuliaisia. Niinpa sitten ostinkin äiskälle täältä tuliaisen sujuvalla venäjänkielentaidollani (jep) ja tuin samalla kirkon toimintaa ja kunnostustöitä. 

Kaupunkikierroksella

Sunnuntaina aamupalan jälkeen lähdimme kävelylle Moshajskin keskustaan. Sieltä löytyi monta ystävälleni ja hänen sisarelleen tuttua paikkaa ja sain kuulla monta jännää tarinaa. Mosajskissa on esimerkiksi ollut yksi koko neuvostoliiton suurimmista kirjapainoista. Se taitaa itseasiassa olla edelleenkin toiminnassa mutta hieman pienemmässä mittakaavassa. Puistojen, koulujen, kauppojen, jäähallin ohella näimme useampia muistomerkkejä. Yksi niistä oli korkea tuntemattoman sotilaan patsas. Näitä patsaita löytyy Venäjältä monesta eri kaupungista ja mystisesti aina tämän patsaan juurelta löytyy tuoreita kukkia. Niin nytkin. Läheisestä puistosta löytyi lisää muistomerkkejä ja ikuinen tuli. Olin jotenkin luullut, etta se olisi vain Moskovassa mutta kuulemma monesta muusta pienemmästäkin kaupungista se siis löytyy. Täältä kenties siksi, etta täällä on käyty aikoinaan varsin verisia taisteluita saksalaisia vastaan, sillä Moshajsk on Moskovan alueen läntisin kaupunki. Yrityisesti juhlapäivinä ikuisen tulen luo järjestetään vartiointi, jotta kukaan ei pääsisi sitä tärvelemään. Sää oli muuten varsin vilpoinen tänään ja muutenkin omituinen – välillä oli aurinkoa ja tuulta mutta seuraavassa hetkessä vesisadetta tai räntää. Hmmm... ehkä seuraavaksi voisi siirtyä sisätiloihin.

Kyläilemässä

Ratsastus-session jälkeen palasimme takaisin ystaväni vanhempien luo, missä olikin jo illallinen odottamassa. Vanhemmat asuvat keskustan lähellä kerrostaloasunnossa. Tyyliltään koti oli lämminhenkinen ja ainakin suomalaisen silmin melko tyypillisen venäläistyylinen: puuta, kirjavia kankaita, pitsiä, romanttista tunnelmaa ja koristeellisuutta löytyi jokaisesta huoneesta. Heillä kylläkin oli esimerkiksi vaalea lautalattia, joka on täällä hieman harvinaisempaa. Illallinen olikin sitten lähes koko illan kestävä erikoisuus. Ruokalajit vain välillä vaihtuivat ja sain maistaa montaa mielenkiintoista juttua. Yksi niistä oli tuo "seld pod shuboj" -niminen sillisalaatti, joka muistuttaa ehkä hieman suomalaista rosollia. Tätä ruokalajia valmistetaan täällä ihan ympari vuoden ja sen voi tehdä kerroksittaiseksi "kakuksi" tai sitten sekoittaa kaikki ainekset yhteen. Lisäksi maistoin ainakin borsh-keittoa, useampaa eri kalaa, kreikkaista salaattia, munakoiso-vihannesmuhennosta, tuoreita yrttejä & vihanneksia, hedelmiä, kenno-hunajaa ja muutamaa omalla reseptilla tehtya "hilloa". Todennäköisesti unohdin listasta useammankin asian... liha- ja kanaruuat ainakin ;-) Tämän jälkeen oli vuorossa jälkiruoka eli keksejä, leivoksia, kakkuja, kuivattuja hedelmiä, suklaata, pähkinöitä ja muuta naposteltavaa Shampanskojella alahuuhdottuna. Samalla tuli juotua ainakin kuusi kuppia teetä, sehän on siis nykyään ihan normaali ruokajuoma :-) 

Venalaiseen tapaan poydassa ei suinkaan istuta hiljaa vaan samalla turistaan iloisesti lapi kaikenlaisia asioita. Mikas siina, se on ihan kiva ja leppoisa tapa viettaa iltaa. Vanhemmat eivat puhuneet kovin paljoa englantia ja munkin venajankielentaito on melko vajavaista, joten sanakirjaakin kylla tarvittiin useampaan kertaan. Joskus yhdentoista jalkeen illalla luulin, etta kohta varmaankin ollaan menossa nukkumaan mutta siina vaiheessa vain siirryttiinkin olohuoneeseen katselemaan vanhoja valokuvia ja tarinoimaan lisaa...

Ratsastamassa

Lounaan jalkeen vaihdoimme lamminta ylle, silla lahdimme ratsastamaan. Joo, kylla siis minakin. Talli sijaitsi noin 10 kilometrin paassa keskustasta ja suhautimme sinne taksilla. Tama oli ensimmainen kerta hevosen selassa, jos pikkutyttona koettuja poniratsastuksia ei lasketa... hieman siis janskatti etukateen. Varustus ei ehka ollut ihan optimaalinen, silla hevosen selkaan oli hieman hankala kiiveta farkut jalassa... Margo-heppani tuntui erityisesti siina vaiheessa jattimaiselta vaikka jalkeenpain kuvia katsellessa se nayttikin jotenkin huomattavan paljon pienemmalta. Ihmekutistuminen?

Jannitys ei suinkaan laahtunut kun olin paassyt satulaan ja sain "hevosen kasittelyohjeita", ensin venajaksi (ha?) ja sitten viela lyhennettyna versiona englanniksi. Ei varsinaisesti tuntunut olevan ihan varmalla pohjalla tama homma mutta niin vaan lahdimme liikkeelle neljan hengen joukkona kohti laheista niittya. Jep, maastoon tietysti samantien... No, hevoseni ei ilmeisesti ollut ihan vakuuttunut siita, etta iltapaivaretki juuri tanaan on hyva idea ja muutaman sadan metrin jalkeen se paattikin ottaa ohjat omiin kasiin ja lahtea kiitamaan takaisin tallille. Ei ollut sydari kovinkaan kaukana siina vaiheessa... vaikka mita yritti ja veti ohjaksista niin silla ei ollut mitaan vaikutusta. Jokseenkin olin varman, etta kohta todellakin tipahdan, iiiik! No, talleille paastyaan heponi onneksi pysahtyi ja ratsastuksen ohjaajamme Anja tuli kadesta pitaen hakemaan meidat uudelleen mukaan. Vaikutti silta, etta olin ollut hieman liian varovainen ottessani ja nyt kun otin hieman tiukemmin hallintaan hepoani niin homma alkoi sujua jonkunverran paremmin. Kiersimme parin tunnin lenkin syksyisissa pelto-niitty-metsamaisemissa, toppatakista ja muusta lampimasta varustuksesta huolimatta loppumatkasta alkoi tulla jo hieman kylmakin... joka tapauksessa olin varsin tyytyvainen, silla loppumatkasta homma alkoi sujua jo hieman paremmin. Tasta se lahtee! Alkujarkytyksesta huolimatta pitaa silti sanoa, etta hepo oli hyva ja melko kiltti tapaus. Oli se porkkanat ja omput ansainnut retken paatteeksi. Ihan kivaa touhua mutta ei musta silti mitaan hevoshullua tullut. Jotenkin osaa nyt ihan erilailla arvostaa entisten aikojen sotureita, jotka ratsastuksen ohella viela ehtivat samalla sotiakin, aikamoista! Tallin pihassa naimme muuten suden ja kaksi karhuakin, onneksi sisalla hakeissaan. Toinen karhu oli erityisen kaunis mustassa turkissaan, jossa oli edessa keltainen raita. Eivat osaa karhutkaan viela nakojaan unille menna kun ei ole lunta maassa...