Ratsastamassa

Lounaan jalkeen vaihdoimme lamminta ylle, silla lahdimme ratsastamaan. Joo, kylla siis minakin. Talli sijaitsi noin 10 kilometrin paassa keskustasta ja suhautimme sinne taksilla. Tama oli ensimmainen kerta hevosen selassa, jos pikkutyttona koettuja poniratsastuksia ei lasketa... hieman siis janskatti etukateen. Varustus ei ehka ollut ihan optimaalinen, silla hevosen selkaan oli hieman hankala kiiveta farkut jalassa... Margo-heppani tuntui erityisesti siina vaiheessa jattimaiselta vaikka jalkeenpain kuvia katsellessa se nayttikin jotenkin huomattavan paljon pienemmalta. Ihmekutistuminen?

Jannitys ei suinkaan laahtunut kun olin paassyt satulaan ja sain "hevosen kasittelyohjeita", ensin venajaksi (ha?) ja sitten viela lyhennettyna versiona englanniksi. Ei varsinaisesti tuntunut olevan ihan varmalla pohjalla tama homma mutta niin vaan lahdimme liikkeelle neljan hengen joukkona kohti laheista niittya. Jep, maastoon tietysti samantien... No, hevoseni ei ilmeisesti ollut ihan vakuuttunut siita, etta iltapaivaretki juuri tanaan on hyva idea ja muutaman sadan metrin jalkeen se paattikin ottaa ohjat omiin kasiin ja lahtea kiitamaan takaisin tallille. Ei ollut sydari kovinkaan kaukana siina vaiheessa... vaikka mita yritti ja veti ohjaksista niin silla ei ollut mitaan vaikutusta. Jokseenkin olin varman, etta kohta todellakin tipahdan, iiiik! No, talleille paastyaan heponi onneksi pysahtyi ja ratsastuksen ohjaajamme Anja tuli kadesta pitaen hakemaan meidat uudelleen mukaan. Vaikutti silta, etta olin ollut hieman liian varovainen ottessani ja nyt kun otin hieman tiukemmin hallintaan hepoani niin homma alkoi sujua jonkunverran paremmin. Kiersimme parin tunnin lenkin syksyisissa pelto-niitty-metsamaisemissa, toppatakista ja muusta lampimasta varustuksesta huolimatta loppumatkasta alkoi tulla jo hieman kylmakin... joka tapauksessa olin varsin tyytyvainen, silla loppumatkasta homma alkoi sujua jo hieman paremmin. Tasta se lahtee! Alkujarkytyksesta huolimatta pitaa silti sanoa, etta hepo oli hyva ja melko kiltti tapaus. Oli se porkkanat ja omput ansainnut retken paatteeksi. Ihan kivaa touhua mutta ei musta silti mitaan hevoshullua tullut. Jotenkin osaa nyt ihan erilailla arvostaa entisten aikojen sotureita, jotka ratsastuksen ohella viela ehtivat samalla sotiakin, aikamoista! Tallin pihassa naimme muuten suden ja kaksi karhuakin, onneksi sisalla hakeissaan. Toinen karhu oli erityisen kaunis mustassa turkissaan, jossa oli edessa keltainen raita. Eivat osaa karhutkaan viela nakojaan unille menna kun ei ole lunta maassa...